Vaikuttavaa työtä yhdessä

Johtoryhmien ja johtajien sparrausta syvällisellä ja tuloksellisella coaching-otteella. Inhimillisesti ja jämäkästi. Kokonaisuutta kuunnellen.

Inhimillisempää ja kestävämpää työelämää

Minua ja kumppaneitani ajaa halu luoda työelämästä nykyistä inhimillisempää ja kestävämpää - myös maapallon näkökulmasta. Johtaminen on tässä kehityksessä avainasemassa.

Valmennusotteen pohjalla vaikuttaa syvä kiinnostus ihmiseen, systeeminen ajattelu sekä liiketoimintaymmärrys. Hyödynnän työssäni laajan kokemukseni lisäksi monipuolisesti erilaisia teorioita ja viitekehyksiä ihmiseen ja ryhmiin, muutokseen sekä liiketoiminnan kehittämiseen liittyen. Kumppanini rikastavat kokonaisuutta mm. vallan teemojen, resilienssin ja taiteen syvällä tuntemisellaan.  

Teen yhteistyötä yksittäisten johtajien ja kokonaisten johtoryhmien kanssa. Autan esihenkilöitä kehittymään roolissaan ja organisaatioita kehittämään johtajuutta ja esihenkilötyötä haluttuun suuntaan. Yhdessä kumppaneiden kanssa rahkeemme riittävät isojenkin transformaatioiden tukemiseen erilaisissa organisaatioissa. Innostava osa työtäni on myös ammatticoachien supervision.

Palvelut kasvun tueksi

“Olen tehnyt vuosien ajan yhteistyötä Rean kanssa. Aikoinaan hän auttoi minua itseäni jäsentämän työelämää ja elämää yleensäkin coachinani. Myöhemmin olen tehnyt useita yhteistyöprojekteja Rean kanssa työyhteisön ja johtoryhmätyön kehittämiseksi. Kaikissa näissä projekteissa olemme saaneet sitä, mitä olemme lähteneet hakemaan ja myös niitä asioita, joita emme itse ole osanneet kaivata.

Rea voittaa ihmisten luottamuksen rauhallisella, rakentavalla, asioihin perehtyvällä ja syvällisellä läsnäolollaan ja saa tällä tavoin luotua ilmapiirin, jossa asioita päästään aidosti kehittämään.”

— HANNA SKURNIK, HENKILÖSTÖJOHTAJA

Rea ja kumppanit

  • Rea Klingberg

  • Sari Ajanko

  • Sheila Campbell-Lloyd

  • Peter Fennah

  • Katrin Hintzdorf

  • Mariann Nagatsu

  • Niina Nurminen

  • Anna Storbacka-Eriksson

Uutta ja innostavaa

Uusi LinkedIn-julkaisujen sarja syntyi kahden kokeneen johdon coachin halusta tehdä yhdessä näkyväksi sellaista, joka usein jää pimentoon, mutta josta coachingin vaikuttavuus pitkälti syntyy. Yhteisen löytöretken lokikirja löytyy täältä.

Johtajan 4 vuodenaikaa: Syksy on kypsymisen ja strategisen fokusoitumisen vuodenaika

Lue lisää

Kokonaisvaltaisesti toimiva coach tarvitsee tueksi coaching supervisionia

Lue lisää

Tiimicoachingia syvällisellä psykosynteesi- otteella

Lue lisää 

Taide avaa uusia näkökulmia coachingissakin

Luovuus ja taide on ihmisen elinvoimaa. Taiteen läsnäolo coachingissa tuo ajatteluun ja olemiseen uusia näkökulmia ja avaa uusia reittejä. Siksi olen iloinen, että coaching-tilani seinällä riippuu Leena Nouxin teos Rauha. Saan hyödyntää maalausta myös nettisivuillani ja muissa materiaaleissani. Lämmin kiitos Leena!

Rauha-teos herättää minussa paljon ajatuksia. Voit halutessasi lukea niistä lisää täällä.